Vaikea aika edellyttää parempaa ymmärrystä kärsimyksestä – tutkimushanke hylkää sekä optimismin että pessimismin

Kärsimys eri muodoissa on väistämätön osa elämää, siksi taitomme käsitellä kärsimyksiä ja vastoinkäymisiä korostuvat. Uusi huippuyksikköhanke tarkastelee kärsimystä ilmiönä, mutta ennen kaikkea suhtautumistamme kärsimykseen ja sitä, millaisia merkityksiä annamme kärsimykselle.

- Haluamme syventää ymmärrystä kärsimyksestä ja kehittää eettistä asennoitumistamme siihen, sanoo hankkeen johtaja, uskonnonfilosofian professori

Pihlström johtaa , joka on osa Suomen Akatemian huippuyksikköohjelmaa. Kahdeksanvuotinen (2026-2033), monitieteinen hanke on saanut usean miljoonan euron rahoituksen.

Laajassa hankkeessa pyritään selvittämään, miten järkevöittämällä suhtautumistamme kärsimykseen voimme parantaa niin omaa elämäämme kuin ympäröivää maailmaa.

Kaikella kärsimyksellä ei ole tarkoitusta

Meillä ihmisillä on tarve oikeuttaa kärsimys. Haemme usein lohtua ja merkityksellisyyttä ajattelemalla, että kärsimyksellä on jokin tarkoitus, joka voi johtaa suurempaan hyvään. Oikeutetun kärsimyksen idea on vahvasti läsnä arjessamme.

- Esimerkiksi politiikassa perustellaan toimia, jotka tuottavat kärsimystä joillekin, sillä perusteella, että ne tuottavat suurempaa hyvää kokonaisuuden kannalta. Tällaisesta ajattelusta pääsemme tuskin koskaan täysin eroon arkiajattelussa tai yhteiskunnallisessa keskustelussa, Pihlström sanoo.

Uskonnonfilosofisessa viitekehyksessä tällainen merkityksellisyyden hakeminen kärsimykselle tunnetaan teodikean ongelmana: miten on mahdollista, että maailmassa on niin paljon tarkoituksetonta kärsimystä ja pahaa, jos kerran on olemassa hyvä ja kaikkivaltias jumala?

Nyt alkava tutkimushanke pohjaa kuitenkin tämän vastakohtaan, eli antiteodikeaan. Siinä hyväksytään mahdollisuus, että kärsimystä ei välttämättä voi merkityksellistää tai oikeuttaa millään tavoin.

- On toki olemassa paljon hyödyllistä kärsimystä, esimerkiksi kivulias hoitotoimenpide, mutta on myös kärsimystä, jota ei voida millään perustella rationaalisesti tai eettisesti.

Vaikka merkityksellisyyden hakeminen voi tuottaa lohtua, voi se myös olla kärsimyksiä kohdanneen kannalta eettisesti ongelmallista. Kun kärsimyksen kokemus alistetaan suuremmalle hyvälle, tulee kärsimyksiä kokeneesta syyllinen, ellei kokemus johda suurempaan hyvään tai henkiseen kasvuun. Äärimmäisenä esimerkkinä merkityksellisyyden hakemisen järjettömyydestä Pihlström mainitsee holokaustin:

- Mikä olisi se suuri ja hyvä asia, johon se on johtanut? Meidän pitäisi jotenkin pystyä hyväksymään se mahdollisuus, että on kärsimystä, joka on täysin mieletöntä ja tarkoituksetonta.

Yksi hankkeen johtoajatuksista onkin, että merkityksellisyyden hakeminen kaikista vastoinkäymisistä on väärin. Siksi tälle pinttyneelle ajattelutavalle tulisi löytää parempia vaihtoehtoja.

Meliorismi, eli parempaa ajattelua

Kärsimyksen äärellä mielemme hakeutuu usein ääripäihin, oli kyse sitten henkilökohtaisesta vastoinkäymisestä tai yhteiskunnallisesta ongelmasta. Pessimisti katsoo maailman nykymenoa ja päättelee, ettei mitään ole tehtävissä. Optimisti taas on syvästi vakuuttunut, että viime kädessä kaikki kääntyy kuitenkin parhain päin.

- Optimismi ja pessimismi eivät ainoastaan ole vääriä kantoja, vaan jopa harhaisia. Niissä ajaudutaan valheelliseen ymmärrykseen siitä, mitä inhimillinen ajattelu ja sen pohjalla toimiminen on, Pihlström sanoo.

Vaihtoehdoksi tutkimushanke tarjoaa meliorismin, joka muodostaa hankkeen punaisen langan. Meliorismi on ajattelutapa, jonka hahmottaa helpoiten juuri optimismin ja pessimismin kautta, sijoittuen näiden välimaaston. Meliorismin mukaan myönteinen lopputulos ei ole väistämätön (optimismi) eikä mahdoton (pessimismi). Käsite tulee latinan kielen sanasta melior, joka tarkoittaa parempaa. Brittikirjailija George Eliot keksi käsitteen 1800-luvulla, joten termi ei siis varsinaisesti ole uusi, vaikka se useimmille lienee edelleen tuntematon.

Meliorismi korostaa, että tulevaisuus on aidosti avoin ja epävarma. Maailmaa voidaan ja tulee parantaa vähittäisin inhimillisin ponnisteluin. Meidän pitää siksi tehdä kaikkemme asioiden parantamiseksi, ilman takeita siitä, että teoillamme on myönteinen tai kielteinen lopputulos.

- Optimismi ja pessimismi ovat puhtaaksi viljeltyinä passiivisia ajattelutapoja, eivätkä motivoi toimintaan. Pessimistin ei kannata tehdä mitään asioiden eteen, ja optimistin ei tarvitse, kun asiat kuitenkin kääntyvät parhain päin. Meliorismi sen sijaan on aktiivisen toimijan filosofia.

Tutkimusta monesta eri kulmasta

Tutkimushankkeessa kärsimystä tarkastellaan meliorismin kautta. Meliorismia ei kuitenkaan sovelleta valmiina oppina, vaan osana hanketta tutkijat pyrkivät myös kehittämään käsitettä itsessään ja oppimaan lisää sen soveltamisesta.

Huippuyksikköhanke tulee työllistämään noin 20 tutkijaa ja se koostuu viidestä työpaketista, joista neljä sijoittuu teologiseen tiedekuntaan. Näin kärsimyksen ongelmaa tarkastetaan monesta eri kulmasta.

Pihlström johtaa itse työpakettia, joka keskittyy antiteodikeaan sekä määrittelemään kärsimystä ja meliorismia filosofisen tutkimuksen kohteina, sekä tällaisen tutkimuksen metodeja. johtaa ryhmää, joka tutkii eletyn uskonnon ja uskonnottomien katsomusten suhdetta kärsimykseen. Käytännössä he tutkivat muun muassa kuolevien potilaiden hoitoon osallistuvien ihmisten näkökulmia kärsimykseen.

Aatehistoriallista kulmaa edustaa vetämä osahanke, joka tarkastelee äärimmäisen kärsimyksen lieventämisen keinoja etiikan ja oikeuden historiassa. Tässä osiossa tarkastellaan myös, miten ihmiset ovat suhtautuneet eettisten tai juridisten normien rikkomiseen äärimmäisen hädän keskellä, kuten esimerkiksi sotatilanteissa tai nälänhädässä.

puolestaan johtaa uskonnonfilosofista ryhmää, joka tarkastelee sekä uskonnollisten että uskonnottomien katsomusten suhdetta kärsimykseen, kuolemaan, toivoon ja elämän merkityksellisyyteen liittyen.

Tämän lisäksi Tampereen yliopistoon sijoittuva ryhmä tutkii Sari Kivistön johdolla kärsimyksen asemaa kirjallisuudessa ja kirjallisuuden filosofiassa.

Uutiskirje