City of Espoo

09/23/2026 | Press release | Distributed by Public on 09/23/2026 12:28

Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 23.9.2026

Kasvun ja oppimisen lautakunta teki vuoden 2027 talousarviota ja vuosien 2028-2029 taloussuunnitelmaa koskevan esityksen kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksen valmistelua varten ja merkitsi tiedoksi investointikehyksen 2027-2036. Lisäksi lautakunta pitää tärkeänä, että oppimisen tuen uudistuksen toimeenpanossa varmistetaan kaikkien oppilaiden tarvitseman tuen oikea-aikainen ja yhdenvertainen saatavuus.

Lautakunta antoi lausunnon Keran koulun, päiväkodin ja nuorisotilan hankesuunnitelmasta. Se edellytti turvallisia ja toisistaan eroteltuja piha-, liikenne- ja kulkuratkaisuja. Lautakunta edellytti, että koulu ja päiväkoti ovat käytettävissä elokuussa 2030 ja että hallittuun käyttöönottoon varataan riittävästi aikaa.

Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi Espoon kaupungin ja Helsingin kaupungin välisen sopimuksen kuulovammaisten lasten perusopetuksen järjestämisestä lukuvuonna 2026-2027. Se oikeutti perusopetuksen johtajan tekemään ja allekirjoittamaan lukuvuosittain vastaavan sopimuksen Helsingin kaupungin kanssa kuulovammaisten lasten perusopetuksen järjestämisestä.

Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi myös montessoriopetuksen uudet oppilasvalintaperusteet.

Kasvun ja oppimisen lautakunta antoi lausunnon valtuustoaloitteeseen oppimateriaalien saatavuudesta.

City of Espoo published this content on September 23, 2026, and is solely responsible for the information contained herein. Distributed via Public Technologies (PUBT), unedited and unaltered, on September 23, 2026 at 18:29 UTC. If you believe the information included in the content is inaccurate or outdated and requires editing or removal, please contact us at [email protected]