Valtiovarainministeri Riikka Purran puhe suurlähettiläskokouksessa 2026

Valtiovarainministeri Riikka Purran puhe suurlähettiläskokouksessa 2026

"Suomi antaa jatkossakin oman rakentavan panoksensa stabiilin ja rauhanomaisen järjestyksen saavuttamiseksi kansainvälisessä yhteisössä", toteaa valtiovarainministeri Riikka Purra suurlähettiläskokouksen puheessaan.

Arvoisat suurlähettiläät, hyvät kuulijat,

On ilo kahden vuoden tauon jälkeen päästä jälleen puhumaan jokavuotisessa suurlähettiläskokouksessa.

Näiden kahden vuoden aikana maailmanpolitiikka onkin monessa mielessä mennyt erilaiseen asentoon. Toisaalta Venäjän hyökkäys- ja hävityssota Ukrainassa jatkuu entisessä brutaaliudessaan. Venäjän hallinto ei ole osoittanut halua päästä tasapainoiseen neuvotteluratkaisuun, vaan jatkaa epätoivoisesti maksimaalisten tavoitteidensa saavuttamista sotilaallisin keinoin. Suomen tavoitteena on sellainen rauha, joka turvaa Ukrainan suvereniteetin ja puolustuskyvyn eikä palkitse Venäjää sotilaallisesta aggressiosta tavalla, joka tekisi uudesta sodasta todennäköisemmän.

Yhdysvallat on presidentti Donald Trumpin toisella kaudella toteuttanut ison linjanmuutoksen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa suhteessa Eurooppaan. Tämä on järkyttänyt monia vanhalla mantereella ja saanut aikaan jopa kannanottoja, joissa USA nähdään Euroopan poliittisena vastustajana. USA:n nykyistä Eurooppa-näkemystä avattiin tarkemmin joulukuussa 2025 julkaistussa hallinnon kansallisen turvallisuuden strategiassa. Asiakirjassa Eurooppa nähdään kulttuurisesti heikentyvänä ja taloudellisesti taantuvana seutuna, jos maanosan politiikassa ei tehdä nopeasti voimakkaita vastatoimenpiteitä. Erityisesti maahanmuutto nähdään USA:n turvallisuusstrategiassa Euroopalle merkittävänä turvallisuusuhkana, joka ei vain tarkoita sivilisatorista kriisiä, vaan myös eurooppalaisten Nato-maiden kyvyn ylläpitää liittolaissitoumuksiaan heikentymistä.

Arvoisat kuulijat,

USA:n hallinnon näkemykset Venäjän muodostamasta uhasta Euroopalle ovat olleet ajoittain valitettavan ambivalentteja, mutta tällä osa-alueella on viime kuukausien aikana tapahtunut ilahduttavaa lähentymistä euroatlanttisen yhteisön sisällä. Tämä on erityisesti tärkeää Suomen kaltaiselle maalle, jolle Venäjän uhka on eksistentiaalinen kysymys.

Kaiken Yhdysvaltojen nykyhallintoa kohtaan osoitetun oikeutetun kritiikin ohella ei ole järkevää luoda tarpeetonta vastakkainasettelua arvokysymyksissä amerikkalaisten ja eurooppalaisten välille. Se, että USA:n nykyhallinto on arvostellut Euroopassa harjoitettua maahanmuuttopolitiikkaa turvallisuusstrategiassaan tai muissa julkilausumissaan, ei tee maasta uhkaa demokratialle Euroopassa. USA on yhä vapaa yhteiskunta ja demokratia, jota sitovat Eurooppaan monisatavuotiset yhteiset kulttuuriset juuret. Lisäksi koska poliittiset suhdanteet USA:ssa voivat vaihdella nopeastikin, ei ole järkevää tehdä pysyväisluonteisia johtopäätelmiä siitä, minkälaista politiikkaa USA tulee harjoittamaan pidemmällä aikavälillä. Viittaan nyt erityisesti Yhdysvaltain marraskuun kongressivaaleihin, joissa voi sekä senaatin että edustajainhuoneen osalta tapahtua isoja valtasiirtymiä.

USA:n nykyhallinnon politiikan takia Euroopassa on vahvistunut ajatus vaihtoehtoisten allianssien luonnille niin kutsuttuihin vanhoihin liberaalin maailmanjärjestyksen sääntöihin yhä luottavien maiden kesken. Tämän politiikan tarkoituksena on myös vähentää tiettyjä riippuvuuksia amerikkalaisista puolustuksen ja teknologian sektoreilla. Monissa eurooppalaisissa puheenvuoroissa on painotettu etenkin EU:n ja Kanadan sekä jopa EU:n ja Kiinan välisen yhteistyön tiivistämistä.

EU:n Kanada-yhteistyötä tiivistettäessä on otettava huomioon se, että Kanadan BKT on noin 13-kertaa pienempi kuin Yhdysvaltojen eikä maa ole sotilaallinen suurvalta, vaikka Kanadassakin nyt nostetaan puolustusmenoja huomattavasti. Kanada ei siis kykene tarjoamaan Euroopalle Yhdysvaltain kaltaista strategista kokonaisuutta puolustuksessa, esimerkiksi maailmanlaajuista sotilaallista logistiikkaa, strategista ilmakuljetuskykyä, tiedustelu- ja satelliittikykyjä, laajaa ohjuspuolustusta, valtavaa puolustusteollista kapasiteettia ja ennen kaikkea Yhdysvaltain ydinpelotetta.

Arvoisat lähettiläät,

Kiina-suhteiden kehittämisessä Euroopan pitää edetä hyvin varovaisesti ja tunnistaa sen monet riskit. Kiina ei todellisuudessa ole rauhallinen ja ennustettava toimija, joka pyrkii ylläpitämään perinteisiä kansainvälisen yhteisön sääntöjä. Kiina päinvastoin haluaa muuttaa kansainvälisen normiston tulkintaa ja kansainvälisten järjestöjen toimintaa Kiinan ulkopolitiikkaa tukevaksi. Esimerkiksi YK:ssa Kiina on tehokkaasti kyennyt masinoimaan globaalin etelän maita tuekseen, jotta kritiikkiä Kiinan ihmisoikeusrikkomuksia vastaan hiljennettäisiin. YK-elinten avaintehtäviin Kiina on myös onnistunut nimittämään sellaista omaa väkeänsä, joka on tukenut Kiinan strategisia intressejä maailmalla.

Teollisuuspolitiikka on Kiinassa kytkeytynyt aina maan laajempiin geopoliittisiin päämääriin. Tämän ymmärtäminen vei Euroopassa valitettavan kauan. Kiina oli ennen matalan tason bulkkitavaran tuottaja, mutta nykyään maa on monilla kärkiteknologisektoreilla kiistaton markkinajohtaja. Kiina ei olisi kuitenkaan noussut näin lyhyessä ajassa markkinajohtajaksi muun muassa akkutuotannossa, sähköautoissa ja aurinkopaneeleissa ilman massiivista valtiollista teollisuuspolitiikkaa, kilpailua vääristäviä tukia ja edullista rahoitusta sekä kotimarkkinoiden epäsymmetristä avaamista länsimaisille yrityksille. Länsimaat ovat itse merkittävästi edesauttaneet tätä kehitystä siirtämällä tuotantoa, teknologiaa ja pääomaa Kiinaan siinä pitkään vallinneessa harhaluulossa, että taloudellinen integraatio johtaisi automaattisesti myös poliittiseen liberalisoitumiseen ja vastuullisempaan suurvaltapolitiikkaan. Länsi on omalla politiikallaan aktiivisesti auttanut rakentamaan itselleen myös strategisen kilpailijan.

Kiinassa on tahtotilana kriittisten arvoketjujen pitäminen omissa käsissä, jotta kiinalainen know-how ei joudu länsimaisten kilpailijoiden käsiin. Kiinalla on lisäksi päämääränä se, että kiinalaiset standardit teknisissä normeissa, ohjelmistoissa, latausinfrassa ym. otettaisiin laajemmin maailmalla käyttöön.

Kiina ei ole käyttänyt vaikutusvaltaansa Venäjään Ukrainan sodan lopettamiseksi. Vaikka Kiina ei ole halunnut suoraan tulla osapuoleksi Venäjän sotaan, on selvää, että Kiina on Venäjän sotatalouden ja puolustusteollisuuden keskeinen ulkoinen mahdollistaja. Kiinalainen mikroelektroniikka, työstökoneet, komponentit ja muu kaksikäyttöteknologia täyttävät Venäjän sotateollisuuden kriittisiä tarpeita ja helpottavat länsimaisten pakotteiden vaikutuksia. Se tosiasia, että Euroopan keskeisimmän sotilaallisen uhan sotateollista kapasiteettia ylläpitää merkittävässä määrin juuri Kiina, puhuu vahvasti sitä vastaan, että minkäänlainen sinofiilinen käänne olisi nyt eurooppalaisessa ulkopolitiikassa suotavaa. Sitä vastoin Euroopan on tiivistettävä sotilaallista, teknologista ja taloudellista kumppanuutta Japaniin ja Etelä-Koreaan, jotka jakavat arvomme ja yhteiskuntakäsityksemme.

Tiivistetty johtopäätös USA-politiikan tulevaisuuden kehittämistarpeista on se, että Euroopan pitää pystyä puolustamaan itseään huomattavasti nykyistä enemmän, jotta transatlanttinen liitto olisi tasapainoisempi, mutta ei pyrkiä rakentamaan Yhdysvalloille keinotekoista korviketta. Kuten Robert Gilpin teoksessaan War and Change in World Politics jo 1980-luvulla osoitti, kansainvälisen järjestelmän vakaus riippuu siitä, vastaako liittoumien ja instituutioiden rakenne todellisia voimasuhteita. Kun suhteellinen valta muuttuu, myös vastuut on sopeutettava - muuten syntyy epätasapaino, joka heikentää koko järjestelmää.

Tämä on myös Suomelle paljon turvallisempi lähtökohta kuin ajatus transatlanttisen siteen korvaamisesta Kanada- tai muilla kumppanuuksilla. On muistettava myös, ettei esimerkiksi kymmenen keskisuurta kumppanuutta automaattisesti vastaa yhtä Yhdysvaltoja, koska Yhdysvaltain merkitys ei perustu pelkästään talouden tai asevoimien suureen kokoon, vaan tiettyihin ainutlaatuisiin strategisiin suorituskykyihin, joiden kehittäminen Euroopassa voi viedä pahimmillaan vuosikymmeniä.

Hyvät kuulijat,

Vuoden 2015 siirtolaiskriisin jälkeen Euroopan perinteisten valtapuolueiden kannatus on hitaasti, mutta varmasti rapautunut. Ilmiö ei enää kosketa vain niitä maita, joissa protestipuolueet ovat olleet perinteisesti vahvoja, kuten Itävalta, Ranska ja Italia. Maahanmuuttokriittisten ja EU-skeptisten puolueiden nousu voimatekijöiksi on tapahtunut lisäksi sellaisissa maissa, joita pidettiin pitkään historiansa takia immuuneina kovalle kansallismielisyydelle, kuten Saksa, Espanja ja Portugali. Varsinkin Saksassa on käynnissä yhtään liioittelematta koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan pahin poliittinen myllerrys, kun saksalaisten usko poliitikkoihin ja yhteiskunnan instituutioihin on monien kyselyiden mukaan romahtanut. Saksan poliittisessa kriisissä on kyse maan talousmallin, energiapolitiikan ja maahanmuuttopolitiikan täydellisestä mahalaskusta. Saksa on vuosikymmeniä toiminut Euroopan tasapainottajana sen kansantalouden voiman ja maltillisen politiikan takia. Se, että maassa on nyt ylivoimaisena gallupykkösenä ja mahdollisena pääministeripuolueena osavaltiotasolla puolue, joka haluaa tietyiltä osin kumota toisen maailmansodan jälkeen Saksassa vallinneen yhteiskuntajärjestyksen ja kääntää maan ulkopolitiikkaa 180-astetta suhteessa Venäjään ei ole vain asia, joka koskettaa Saksaa, vaan sillä on koko Eurooppaa ja myös Suomea koskevat suorat vaikutuksensa.

Monet kommentaattorit ovat nostaneet täysin oikeutetusti esiin sen faktan, että joidenkin länsieurooppalaisten maahanmuuttokriittisten puolueiden ulko- ja turvallisuuspolitiikassa halutaan uudelleenaktivoida suhteet Venäjän kanssa ja jättää Ukraina venäläisten raadeltavaksi. Äänestäjät Manner-Euroopassa eivät kuitenkaan tee äänestyspäätöksiään primäärisesti kyseisten protestipuolueiden Venäjä-kantojen takia. Myöskään vaikka Venäjä tekee aggressiivista mielipidevaikuttamista sosiaalisissa medioissa, ei se ole niin tehokasta, että se pystyisi liikuttelemaan miljoonien eurooppalaisten äänestäjien kantoja. Se, että Länsi-Euroopan maihin on Euroopan ulkopuolelta suuntautunut yli puoli vuosisataa ja kiihtyen viime vuosina laajamittaista maahanmuuttoa kehitysmaista on kiistämättä keskeisimpiä, ellei täysin keskeisin, syy perinteisen puoluejärjestelmän murentumiselle. Yhä suurempi osuus eurooppalaisista ei yksinkertaisesti enää usko niitä medioiden ja perinteisten puolueiden selityksiä, että maan kulttuurin, sosiaalisen koheesion ja hyvinvointijärjestelmän rapauttavan maahanmuuton salliminen olisi moraalinen velvollisuus, kilpailuetu tai jonkinlainen ihmisten arjen mielekkyyttä lisäävä muutos. Tähän ei enää uskota.

Kuten turvallisuustutkijat Barry Buzan ja Ole Wæver ovat Kööpenhaminan koulukunnan yhteiskunnallisen turvallisuuden käsitteellä 1990-luvulla osoittaneet, valtion ulkoinen toimintakyky nojaa viime kädessä sisäiseen yhteenkuuluvuuteen ja jaettuun identiteettiin. Kun tämä koheesio heikkenee nopean väestöllisen ja kulttuurisen muutoksen seurauksena, heikkenee myös yhteiskunnan valmius kantaa yhteisiä rasituksia - mukaan lukien puolustus.
Länsi-Euroopassa on maahanmuuttopolitiikan huomattavasti tehokkaamman kontrollin ohella lisäksi pystyttävä tarjoamaan jonkinlainen uudistettu hyvinvointilupaus kansalaisille. Tämä on välttämätöntä myös sen takia, että näissä maissa saadaan vietyä läpi Suomellekin merkityksellinen sotilaallisen puolustuskyvyn kohottaminen. Saksassa toteutettujen kyselyiden tulokset kansalaisten ja maassa asuvien maanpuolustustahdosta ovat suorastaan järkyttäviä.

Hyvät suurlähettiläät,
Suomi ja muut Pohjoismaat ovat muulle Euroopalle loistava esimerkki siitä, miten perinteistä konsensuspäätöksentekoa ja avoimia rajoja vastustavat puolueet ovat tulleet aktiiviseksi ja vaikuttavaksi osaksi parlamentaarista päätöksentekoa. Pohjoismaissa kansallisvaltiokeskeiset puolueet ovat olleet muun muassa mukana tekemässä vastuullista talouspolitiikkaa ja uudistamassa yhteiskunnan rakenteita sekä tietenkin järkevöittämässä maahanmuuttopolitiikkaa. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa vallitsee varsinkin Suomessa ja Ruotsissa varsin vahva kansallinen yksimielisyys. Kiinan, Venäjän ja muiden autoritääristen valtioiden agendan tukemiselle on meillä ja länsinaapurissamme minimaalinen vastakaiku äänestäjäkunnissa. Pohjoismaista voidaankin puhua eräänlaisena Euroopan demokraattisena suojamuurina puoluejärjestelmän sopeutumiskyvyn ja vahvan resilienssin takia suhteessa anti-länsimaisiin autoritäärisiin valtoihin.

Ajoittainen poliittinen - tai mediapoliittinen - pintakuohunta kotimaassamme ei ole vaikuttanut siihen, että Suomella on erinomainen maakuva maailmalla ja suomalainen osaaminen nauttii suurta kunnioitusta. Erityisesti nykyisen geopolitiikan uudelleentulemisen aikakaudella suomalaisella teknologialla ja innovaatioilla on suuria mahdollisuuksia, kun pyrimme Euroopassa lisäämään strategista autonomiaamme. Oikeastaan Suomella ei ole lähivuosikymmeninä muuta mahdollisuutta kuin pärjätä entistä paremmin kansainvälisessä kaupassa, jos haluamme vahvistaa hyvinvointiyhteiskuntamme rahoituspohjan ja rahoittaa puolustuksemme kasvavat tarpeet. Mittavat julkisen talouden sopeuttamistoimet tulevat jatkumaan ensi vaalikaudella, mutta tämän ohella kilpailullisen yksityisen sektorin kasvua tulee stimuloida kannustavalla vero-, työvoima- ja innovaatiopolitiikalla.

Suomessa tulee jatkossa pyrkiä satsaamaan tekoälyn tuomiin mahdollisuuksiin kaikilla talouden toimialoilla. Ikääntyvän väestön Suomessa tekoälyn merkittävin vaikutus tulee tuottavuuden kasvun myötä. Muun muassa konepajoissa, metsäteollisuudessa, kemianteollisuudessa ja elektroniikassa tekoälyä voidaan käyttää esimerkiksi tuotannon optimointiin, ennakoivaan kunnossapitoon, laadunvalvontaan, energian käytön optimointiin, suunnitteluun ja toimitusketjujen hallintaan. Lisäksi esimerkiksi ohjelmistokehityksessä tekoäly voi antaa suomalaisille yrityksille aitoa kilpailuetua, kun se alentaa ohjelmistokehityksen kustannuksia. Suomella on jo hyvä lähtöasema ohjelmistoviennissä, sillä suomalaisten IT- ja informaatiopalvelujen vientiorientaatio on ollut poikkeuksellisen korkea myös muihin Pohjoismaihin verrattuna.

EU-politiikan osalta haluan mainita MFF-neuvottelut, jotka tulevat olemaan Suomelle haastava vääntömomentti. Euroopan uusi turvallisuustilanne muuttaa myös EU:n budjettiprioriteetteja, ja Suomen pitää huolehtia siitä, että muutos tunnistaa unionin itärajan jäsenvaltioiden erityisen vastuun. Suomi toimii Euroopan suojamuurina Venäjää vastaan, ja nostamme puolustusmenojemme tulevina vuosina huolimatta haastavista finanssipoliittisista olosuhteista. Suomen on edellytettävä, että seuraavassa monivuotisessa rahoitusratkaisussa otetaan huomioon ei pelkästään Venäjän ulkoiseen turvallisuuteen tuomat haasteet, vaan yleinen alueiden elinvoima Venäjän raja-alueilla unionissa. On myös tärkeää varmistaa, ettei MFF:n rakenteen muutos muuta toimivaltasuhteita Brysselin ja Suomen välillä.

Hyvät lähettiläät,
Haluan osoittaa koko Suomen ulkoasiainhallinnolle ja diplomaattikunnalle lämpimät kiitokseni erinomaisesta yhteistyöstä tällä vaalikaudella. Erityisesti te, Suomen edustustojen päälliköt, edustatte toiminnassanne ennustettavuutta ja jatkuvuutta, mutta samalla aitoa realismiin perustuvaa kykyä toimia nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Tämä on ensiarvoisen tärkeää maailmassa, jossa kansainvälisen diplomatian yleiset pelisäännöt ja konventiot ovat suuressa myllerryksessä.

Haluan uskoa, että nykyinen turbulenssi maailmalla johtaa ajan myötä uudenlaiseen tasapainotilaan kansainvälisessä politiikassa - sellaiseen, jonka kanssa demokraattinen länsi liittolaisineen, globaali etelä ja autoritääriset valtiot pystyvät elämään. Suomi antaa jatkossakin oman rakentavan panoksensa stabiilin ja rauhanomaisen järjestyksen saavuttamiseksi kansainvälisessä yhteisössä.
Kiitos.