Ministry of Justice of the Republic of Finland

03/18/2026 | Press release | Distributed by Public on 03/18/2026 01:36

Arviointi kansalaisjärjestöjen valmiuksista hakea EU-rahoitusta on julkaistu

Arviointi kansalaisjärjestöjen valmiuksista hakea EU-rahoitusta on julkaistu

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 18.3.2026 9.31
Tyyppi:Tiedote

Euroopan unionin rahoitusohjelmista myönnetään suomalaisille kansalaisjärjestöille merkittävä määrä hankerahoitusta, mutta potentiaalia on vielä hyödyntämättä. Valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva arvioi oikeusministeriön toimeksiannosta kansalaisjärjestöjen valmiuksia hakea hankerahoitusta ja suositteli toimintatapojen ja tuen kehittämistä.

Motiva tarkasteli neljää EU:n rahoitusohjelmaa kaudelta 2021-2027. Niistä oli myönnetty suomalaisille kansalaisjärjestöille ja säätiöille yhteensä noin 320 miljoonaa euroa lähes 4 800 hankkeeseen. Rahoituksen määrä osoittaa, että EU:n tuki kansalaisyhteiskunnalle on jo nyt merkittävää. Merkityksen voidaan arvioida kasvavan entisestään vuonna 2028 alkavalla, EU:n uudella rahoituskehyskaudella.

Euroopan komissio korostaa kansalaisyhteiskuntarahoitusta

Euroopan komissio ehdottaa, että EU:n nykyinen kansalaisuus-, tasa-arvo, perusoikeudet ja arvot -rahoitusohjelma (CERV) yhdistetään media- ja kulttuurialan ohjelmien kanssa uudeksi AgoraEU-ohjelmaksi. CERV-rahoitus kasvaisi ehdotuksen mukaan 3,6 miljardiin euroon eli yli kaksinkertaistuisi rahoituskaudella 2028-2034, jos komission tavoite toteutuu.

- Kansalaisyhteiskuntarahoituksen suunta on lupaava, mutta meillä on mahdollisuus kasvattaa Suomen saantoa vielä kuluvalla kaudella. CERV-ohjelmassa on avoinna useita rahoitushakuja tänä vuonna, ja kannustan kansalaisjärjestöjä ja muita toimijoita hakemaan rahoitusta rohkeasti, yksikönpäällikkö Eeva Aittoniemi oikeusministeriöstä sanoo.

Käytäntöjen uudistaminen vaatii kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä

Motivan arvioinnin mukaan kansalaisjärjestöillä on halu hakea tarpeitaan vastaavaa hankerahoitusta, mutta kaikilla ei ole siihen tarvittavia valmiuksia. Keskeisiä esteitä ovat rahoituksen ja osaamisen puute sekä hankehakemusten laatu. Monet kansalaisjärjestöt tarvitsevat tukea jo hakemista harkitessaan.

- Kansalaisjärjestöt toivovat rahoituskäytäntöjen uudistamista niin, että niiden hallinnollinen ja taloudellinen taakka kevenee. Komissio on jo ottanut askeleita käytäntöjen yksinkertaistamisen suuntaan, mutta kansainvälistä vaikuttamista ja kansallista kehittämistä on jatkettava, yksikönpäällikkö Niklas Wilhelmsson oikeusministeriöstä toteaa viitaten myös Suomen kansalaisjärjestöstrategiaan.

Motiva suosittelee, että kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä ja sitä kautta niiden myönteistä vaikutusta yhteiskunnassa kehitetään

  • turvaamalla riittävä rahoitus maksutonta neuvontaa tarjoaville kansallisille yhteyspisteille,
  • syventämällä yhteistyötä rahoitusohjelmien välillä ja kansalaisjärjestöjen kanssa,
  • laajentamalla kansalaisjärjestöjen hankkeiden osarahoittamista valtionavustuksilla sekä
  • kehittämällä kansalaisjärjestöjen varainhankinnan edellytyksiä.

Arviointi on osa kansalaisjärjestöstrategiaan liittyvää työtä, jonka tavoitteena on vahvistaa kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä hallitusohjelman linjausten mukaisesti.

Lisätiedot:
erityisasiantuntija Mikko Lehtonen, p. 0295 150 173, [email protected]
hankepäällikkö (CERV) Juha Nieminen, p. 0295 150 154, [email protected]

EU:n hankerahoitus käyttöön: Kansalaisjärjestöjen valmiuksien kehittäminen
Valtionavustuskäytänteiden uudistaminen: Ehdotuksia valtionapuviranomaisille
Kansalaisjärjestöjen kanssa etsitään keinoja EU-rahoituksen hyödyntämiseksi
CERV-rahoitusohjelma

Ministry of Justice of the Republic of Finland published this content on March 18, 2026, and is solely responsible for the information contained herein. Distributed via Public Technologies (PUBT), unedited and unaltered, on March 18, 2026 at 07:36 UTC. If you believe the information included in the content is inaccurate or outdated and requires editing or removal, please contact us at [email protected]