08/31/2026 | Press release | Distributed by Public on 08/31/2026 11:08
Hallitus vahvistaa afrikkalaisen sikaruton torjuntaa uusilla toimilla ja lisärahoituksella. Metsästyksen tehostamiseksi metsästettyjen villisikojen näytepalkkiota korotetaan 500 euroon vuoden 2026 loppuun saakka, ja torjuntatoimien rahoitus varmistetaan talousarvioprosessien yhteydessä. Hallitus arvioi myös taudin aluetaloudellisia vaikutuksia.
Hallitus suhtautuu vakavasti Suomessa 30.7.2026 todetun afrikkalaisen sikaruton torjuntaan ja varaa riittävät resurssit taudin hallintaan saamiseksi. Resursseja tarkastellaan osana vuoden 2026 kolmatta lisätalousarviota sekä vuoden 2027 täydentävää talousarviovalmistelua.
Torjuntatoimia vahvistetaan muun muassa lisäämällä valvontaa, näytteenottoa ja viranomaisten operatiivisia toimia. Tarvittaessa ydinalue aidataan. Aitaamisen tavoitteena on rajoittaa villisikojen liikkumista ja pienentää riskiä taudin leviämisestä uusille alueille.
Hallitus korottaa metsästettyjen villisikojen afrikkalaisen sikaruton näytteistä maksettavan palkkion 500 euroon vuoden 2026 loppuun saakka. Korotuksella kannustetaan tehostamaan villisikakannan vähentämistä tartuntavyöhykkeen ulkopuolisilla alueilla ja tukemaan taudin hävittämistä Suomesta. Metsästys on sallittua luonnonsuojelulain nojalla myös suojelualueilla ja kansallispuistoissa eläimiin tarttuvien tautien torjumiseksi. Hallitus on valmis toimimaan metsästyksen tehostamiseksi myös kaikilla muilla keinoilla, jotka Ruokavirasto asiantuntijavirastona näkee tarpeelliseksi.
Hallitus arvioi myös taudin vaikutuksia alueen elinkeinoihin ja aluetalouteen. Jatkotoimet varmistetaan vuoden 2027 täydentävän talousarvion sekä ensimmäisen lisätalousarvion yhteydessä.
Lisätietoja:
Ministerin erityisavustaja Tommi Terä, maa- ja metsätalousministeriö, p. 029 516 2094, sähköpostit maa- ja metsätalousministeriössä ovat muotoa [email protected].