01/15/2026 | Press release | Distributed by Public on 01/15/2026 07:52
Grönlannin hallitus ja Tanskan puolustusministeriö ovat päättäneet jatkaa Tanskan asevoimien harjoituskokonaisuutta Grönlannissa tiiviissä yhteistyössä Nato-liittolaisten kanssa. Suomi lähettää Tanskan pyynnöstä kaksi yhteysupseeria Grönlantiin tutustumaan harjoitustoiminnan mahdollisuuksiin.
Arktisen alueen turvallisuuden vahvistaminen edellyttää liittokunnalta yhä enemmän panostuksia.
"Olemme edistäneet tätä tavoitetta Naton sisällä eri yhteyksissä koko jäsenyytemme ajan. Suomen turvallisuus vahvistuu, kun liittolaisemme kehittävät kykyään toimia arktisella alueella", puolustusministeri Antti Häkkänen sanoo.
Suomi on aktiivinen arktisen puolustuksen toimija. Normaalisti Suomi toimii pohjoisen Skandinavian arktisella alueella. Suomi on myös osallistunut Naton rauhan ajan tehtäviin Islannissa ja Pohjanmerellä. Vaikka Grönlanti on alueena Suomelle uusi, ovat toimintaympäristö ja vaativat olosuhteet siten Suomelle tutut.
Vastaavanlaiseen toimintaan Grönlannissa osallistuvat muun muassa Ruotsi, Norja, Saksa, Iso-Britannia ja Ranska.
Lisätietojen antajat:
Janne Kuusela, ylijohtaja, puolustuspoliittinen osasto, p. 0295 140 300
Ministerin haastattelupyynnöt erityisavustaja Dani Niskasen kautta, puh. +358 41 544 4967