04/08/2026 | Press release | Distributed by Public on 04/08/2026 08:23
Parlamentaarinen kuntien tulevaisuutta käsittelevä työryhmä kokoontui ensimmäiseen kokoukseensa keskiviikkona 8. huhtikuuta. Kokouksessa työryhmä perehtyi laajasti kuntien tilanteeseen talouden, väestönkehityksen, palvelujen ja demokratian näkökulmista.
Työryhmä käynnisti työnsä muodostamalla yhteistä tilannekuvaa kuntien nykytilasta ja tulevista kehityssuunnista. Valtiovarainministeriön osastopäällikkö, ylijohtaja Jussi Virsunen esitteli usean ministeriön yhteistyönä valmistellun katsauksen julkisen talouden tilanteeseen, kuntatalouden kehitysnäkymiin sekä kuntien väestökehitykseen ja sen vaikutuksiin muun muassa varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja toisen asteen koulutukseen. Alustuksessa tarkasteltiin myös kuntien ja hyvinvointialueiden alueellisia haasteita, työttömyyden kehitystä, yritystoimintaa, alue- ja yhdyskuntarakenteen muutosta sekä aiempia kuntauudistuksia.
Kokouksessa kuultiin myös Suomen Kuntaliiton näkemyksiä kuntien toimintaympäristön muutoksista. Yhteinen keskustelu vahvisti näkemystä siitä, että syntyvyyden lasku, väestön ikääntyminen, muuttoliike, kaupunkien kasvun haasteet ja kuntien eriytyvä kehitys haastavat palvelujen järjestämistä eri puolilla maata.
"Tarvitsemme yhteisen ja realistisen tilannekuvan kuntien tilanteesta ja niiden työtä haastavista kehityskuluista, jotta onnistumme työssämme. Siksi keskityimme tässä ensimmäisessä kokouksessamme juuri tämän yhteisen ymmärryksen luomiseen. Yhteisen tilannekuvan pohjalta voimme rakentaa yli vaalikausien kantavia, kestäviä ratkaisuja, jotka turvaavat kuntalaisten tärkeät palvelut myös tulevaisuudessa", sanoo työryhmän puheenjohtaja, kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen.
Työryhmä asetettiin helmikuussa 2026. Siinä ovat edustettuina kaikki eduskuntapuolueet sekä asiantuntijoita eri ministeriöistä ja Suomen Kuntaliitosta. Työryhmä tarkastelee muun muassa kuntien taloudellista kestävyyttä, lakisääteisiä palveluja ja yleisen toimialan tehtäviä, rahoitusta, palvelulupausta, erilaistumista, demokratiaa ja itsehallintoa, kuntien välistä yhteistyötä ja kuntarakennetta sekä kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyön tapoja ja yhdyspintoja.
Työryhmän työn tavoitteena on muodostaa näkemys siitä, miten kuntaperusteinen järjestelmä pystyy kestävästi ja vaikuttavasti turvaamaan kuntalaisten toimivat palvelut myös tulevaisuudessa. Työssä luodaan yhteistä ymmärrystä kuntien tilanteesta ja tulevaisuuden kehityssuunnista, muodostetaan näkemystä kuntien palvelulupauksesta sekä haetaan suuntaviivoja seuraavalla vaalikaudella käynnistettävien kuntia koskevien uudistusten pohjaksi.
Lisätietoja:
Ministeri Anna-Kaisa Ikosen erityisavustaja Minna Kurki, puh. 050 437 2718, minna.kurki(at)gov.fi
Ylijohtaja Jussi Virsunen, jussi.virsunen(at)gov.fi, puh. 02955 30068
Neuvotteleva virkamies Suvi Savolainen, puh. 02955 30122, suvi.savolainen(at)gov.fi