09/22/2026 | Press release | Distributed by Public on 09/21/2026 15:38
Arktisten liittolaismaiden (A7) ulkoministerit kokoontuivat yhteiseen kokoukseen 21. syyskuuta New Yorkissa. Kokouksessa Suomea edusti ulkoministeri Elina Valtonen. A7-maihin kuuluvat Suomen lisäksi Ruotsi, Tanska, Norja, Islanti, Kanada ja Yhdysvallat. Yhdysvallat toimi kokouksen koollekutsujana.
Ministerit keskustelivat arktisen alueen turvallisuuden edistämisestä, Naton puolustuksen ja pelotteen vahvistamisesta sekä kysymyksistä liittyen meriteollisuuteen, infrastruktuuriin ja teknologiseen kehitykseen.
"Olemme ottaneet merkittäviä konkreettisia askeleita liittokunnan pelotteen ja puolustuksen vahvistamiseksi arktisella alueella Venäjän uhkaan vastaamiseksi. Tämä työ jatkuu. Suomen laajalle ja monipuoliselle arktiselle osaamiselle on kysyntää ja mahdollisuuksia esimerkiksi meriteollisuuteen ja jäänmurtajiin liittyen, puolustusteollisuuden, avaruus- ja satelliittiteknologian sekä kiertotalouden saroilla", toteaa ulkoministeri Elina Valtonen.
"Viime päivien uutiset koskien Tanskan, Grönlannin ja Yhdysvaltojen neuvotteluita ovat positiivisia ja odotamme sopimuksen allekirjoittamista. Odotettavissa oleva sopimus vahvistaisi arktisen alueen vakauden eteen tehtävää yhteistyötä", ministeri Valtonen jatkaa.