Pääministeri Petteri Orpon linjapuhe Paasikivi-Seurassa 10.9.2026

Pääministeri Petteri Orpon linjapuhe Paasikivi-Seurassa 10.9.2026

Pääministeri Petteri Orpo puhui Paasikivi-Seuran tilaisuudessa 10. syyskuuta 2026. Puhe muutosvarauksin.

Arvoisat kuulijat,

On kunnia olla puhumassa teille tänään.

Olen viimeksi puhunut tällä foorumilla tammikuussa 2022. Muistamme varmasti, mitkä tunnelmat niin Suomessa kuin Euroopassa tuolloin olivat. Emme vielä tienneet, että kuukauden sisällä Venäjä aloittaisi täysimittaisen hyökkäyssotansa Ukrainassa, vaikka merkkejä oli ilmassa. Viestini silloin oli, että Nato-jäsenyys parantaisi Suomen turvallisuutta. En tiedä, kuinka moni yleisössä uskoi, että vielä samana keväänä Suomi hakisi Naton jäsenyyttä.

Maailma on noistakin ajoista totisesti muuttunut. Elämme epävarmuuden aikaa. Se on haastanut ja haastaa Suomen ulkopoliittista johtoa miltei päivittäin. Olemme olleet todella ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossakin käytetyn termin arvopohjainen realismi ytimessä.

Aloitan kuvaamalla kansainvälistä tilannetta ja Suomen roolia siinä. Toiseksi puhun sekä EU:n että Suomen suhteesta Venäjään. Ja kolmanneksi kuvaan muita EU:ssa tällä hetkellä Suomelle keskeisiä kysymyksiä.

Suurvaltakilpailu on palannut. Taloudellisia riippuvuuksia käytetään painostuksen välineenä. Teknologiasta, energiasta, raaka-aineista ja toimitusketjuista on tullut turvallisuuspolitiikkaa. Yhdysvallat odottaa eurooppalaisilta suurempaa vastuuta omasta turvallisuudestaan. Ja Venäjä käy hyökkäyssotaa Euroopassa.

Suomi on pienenä maana luottanut ja turvannut sääntöpohjaiseen järjestelmään. Nyt kuitenkin sen selkärankana toimivat kansainväliset järjestöt ovat, tai ovat olleet osittain, jumissa. EU:ssa maanosamme tulevaisuudelle tärkeät päätökset ovat olleet riippuvaisia yksittäisen jäsenmaan suostumuksesta - tähän palaan myöhemmin. Natossa rakennamme eurooppalaisempaa Natoa - joku voisi toki sanoa, että jo oli aikakin. YK:ssa tarvitsemme toimia, jotka palauttaisivat YK:n legitimiteetin, uskottavuuden ja toimintakyvyn sekä varmistaisivat kansainvälisen oikeuden toteutumisen.

Olemme toki itse olleet näitä järjestelmiä osaltamme rakentamassa. Ja nyt meidän täytyy olla ennakkoluulottomasti ja aktiivisesti mukana niitä parantamassa niin, että ne voivat vastata nykyiseen ja tulevaan maailmantilanteeseen.

Koska kun nykyinen olotila jossain vaiheessa asettuu, se tulee asettumaan uuteen asentoon. Paluuta vanhaan ei ole. Tällaisessa maailmassa ei voi olla passiivinen sivustaseuraaja. Turvallisuudellemme ja hyvinvoinnillemme on elintärkeää aktiivinen vaikuttaminen asioiden kulkuun, tulevaisuuden muovaamiseen osallistuminen.

Ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on tärkeä nähdä osana samaa kokonaisuutta, tässä maailmantilanteessa niitä kaikkia tarvitaan. Eikä asioiden toisiinsa kietoutuminen pääty tähän. Elämme todellisuutta, jossa turvallisuus, talous ja teknologia ovat täysin erottamattomasti toisiinsa kietoutuneita.

Hyvät kuulijat,

Kun puhumme Suomen turvallisuudesta, emme voi erottaa sitä Euroopan turvallisuudesta.

Euroopan unionia rakennettiin vuosikymmenten ajan rauhan, taloudellisen yhdentymisen ja keskinäisen riippuvuuden varaan. Ajatus oli, että kaupankäynti, yhteiset instituutiot ja yhteiset säännöt tekevät vastakkainasettelusta vähemmän todennäköistä.

Tämä ajatus oli pitkään menestyksekäs. Euroopan unioni on yksi historiamme merkittävimmistä rauhan ja vaurauden hankkeista.

Mutta maailma, johon tämä malli rakennettiin, on muuttunut, kuten edellä kuvasin. Siksi myös Euroopan unionin on muututtava.

Kysymys ei ole siitä, pitäisikö unionista rakentaa jotain aivan muuta kuin se on ollut. Kysymys on siitä, pystyykö se käyttämään taloudellista, poliittista ja sääntelyyn perustuvaa voimaansa uuden ajan vaatimalla tavalla.

Euroopan lähivuosien tärkein kysymys on lopulta hyvin yksinkertainen: Onko Euroopalla kykyä toimia silloin, kun sitä todella tarvitaan?

Ensimmäiseksi tämän on näyttävä turvallisuudessa.

Euroopan unionissa valmistellaan uutta turvallisuusstrategiaa. Strategian ensimmäinen tehtävä on tunnistaa oikein maailma, jossa elämme.

Venäjä varustautuu sotilaallisesti, militarisoi yhteiskuntaansa ja kohdistaa Eurooppaan jatkuvaa hybridivaikuttamista. Sen käsitys suhteestaan Eurooppaan perustuu yhteistyön sijaan etupiireihin, voimaan ja vastakkainasetteluun. Suomelle lähtökohta on selvä: Venäjä muodostaa pitkäkestoisen uhan Euroopan turvallisuudelle.

Tähän meidän on varauduttava pitkälle tulevaisuuteen.

Tämän pitää näkyä myös Euroopan yhteisessä strategiassa.

Monet eteläisen Euroopan maat korostavat perustellusti niin sanottua 360 asteen lähestymistapaa. Lähi-idän kehitys, Afrikan epävakaus, terrorismi, muuttoliike ja Välimeren turvallisuus koskettavat koko Eurooppaa. Ilmastonmuutos ja luontokato ovat haaste koko ihmiskunnalle.

Suomi ymmärtää tämän hyvin.

Mutta 360 asteen lähestymistapa ei voi tarkoittaa sitä, että kaikki uhat arvioidaan samanlaisiksi. Strategian tehtävä on juuri tehdä eroja.

Venäjä on ainoa toimija, jolla on sekä kyky että osoitettu halu käydä laajamittaista sotaa Euroopassa ja muuttaa Euroopan turvallisuusjärjestystä voimalla. Siksi Venäjän muodostaman uhan on näyttävä yhteisessä tilannekuvassamme sellaisena kuin se on.

Tämä ei ole vain Suomen tai Baltian maiden kysymys. EU:n ja Naton itäisen reunan turvallisuus on koko Euroopan turvallisuutta.

Hyvät kuulijat,

Aina säännöllisesti keskustelussa nousee esille ajatus yhteyksien luomisesta Venäjään. Kysymyksenasettelu keskittyy yleensä kysymykseen "kuka edustaa". Haluaisin purkaa kuitenkin tuota kokonaisuutta hieman tarkemmin. "Kuka edustaa" on nimittäin mielestäni se viimeinen kysymys, joka tulisi esittää.

Ensin meillä on oltava yhteinen käsitys siitä, mikä Venäjä on tällä hetkellä ja mitä kehitysvaihtoehtoja näemme.

Kuten edellä totesin, Venäjän käsitys suhteestaan Eurooppaan perustuu yhteistyön sijaan etupiireihin, voimaan ja vastakkainasetteluun. Käsityksen on perustuttava faktoille ja sille realismille. Ei toiveillemme, ei ainakaan sinisilmäisyydelle.

Tämän on siis oltava politiikkamme perusta. Vastassamme on keskustelukumppani, joka tähän asti on näyttänyt kunnioittavan parhaiten voimaa, ei diplomatiaa.

Suomen Pankin BOFIT-tutkimuslaitos totesi elokuun lopun viikkokatsauksessaan, että "Venäjän talousnäkymät ovat synkentyneet alkuvuoden heikon kehityksen, öljyn vaimeamman hintakehityksen ja Ukrainan tekemien drooni-iskujen vuoksi. Talouden epätasapainot ovat kasvaneet entisestään ja riskit ovat lisääntyneet. Valtion menojen ja alijäämän nopea kasvu on vaikeuttanut valtiontalouden tilannetta ja kiihdyttänyt inflaatiota". Tällainen taloustieteitä opiskellut pääministeri ei näe tuota kovinkaan hyvänä, saatikka tavoiteltavana kehityksenä.

Mutta en myöskään voi sanoa, että olisin pitänyt hyökkäyssodan aloittamista viisi vuotta sitten kovinkaan rationaalisena tekona. Tulee siis muistaa, että meidän logiikkamme ei kohtaa Venäjän päätöksentekijöiden - tai päätöksentekijän - logiikan kanssa.

Venäjän vaatimukset Ukrainan rauhanprosessissa ovat myös pysyneet isossa kuvassa samoina sodan aloittamisesta alkaen. Venäjä voi hyvinkin jatkaa konfliktin ja sotilaallisten tarpeiden asettamista kaiken muun edelle, odottaen, että Ukraina taipuu, että me Ukrainan tukijat taivumme. Siksi on keskeistä, että jatkamme vankkumatta Ukrainan tukena ja lisäämme painetta Venäjälle. Suomikin tulee lähiaikoina tekemään uusia päätöksiä puolustusmateriaalituesta Ukrainalle.

On myös erotettava keskustelu siitä, tuleeko Euroopan avata keskusteluyhteyttä Venäjään Ukrainan tukena siitä, mitä Suomi kahdenvälisesti tekee. Näen, että keskusteluyhteys on avattava ensin yhtenäisen Euroopan ja Venäjän välille. Eri maiden kahdenvälisten suhteiden aika on sen jälkeen.

Entä mitä haluamme keskustelulla saavuttaa?

Tavoitteemme on oikeudenmukainen ja kestävä rauha, joka turvaa Ukrainan suvereniteetin, alueellisen koskemattomuuden ja kyvyn puolustaa itseään. Ne elementit, joita Venäjä on täysimittaisen hyökkäyssodan alusta alkaen pyrkinyt kiistämään.

Venäjän on osoitettava myös teoillaan olevansa valmis neuvottelemaan vakavasti.

Kun Eurooppa keskustelee Venäjän kanssa, sen on tehtävä se yhdessä sovituista tavoitteista - ei useilla rinnakkaisilla raiteilla, joita Venäjä voi käyttää Euroopan jakamiseen. Tässä koordinaatiossa korostuu etenkin EU:n merkitys.

Rauhan pitää tehdä Ukrainasta ja Euroopasta turvallisempi. Sen pitää laittaa piste kysymykselle "kuka on seuraava" niin, että kukaan ei ole seuraava.

Toistaiseksi yhteydenotot ja neuvotteluyritykset eivät ole tuottaneet tulosta. Viime viikonloppuna Yhdysvaltain edustajien Moskovassa ja Kiovassa käymät keskustelut eivät vaikuta tuoneen nopeaa läpimurtoa, vaikka positiivisena tulee nähdä se, että rauhasta taas puhutaan. Tässä myös Ukrainan pärjääminen sodankäynnissä on muuttanut asetelmaa. Kuten totesin, Venäjä ymmärtää voiman kieltä.

Myöskään sodan päättyminen ei merkitse paluuta entiseen. Euroopan Venäjä-suhteen tulevaisuus on sovittava EU-maiden kesken, yhteisistä lähtökohdista. Viestini kuitenkin on, että suhteen tulevaisuus riippuu ennen kaikkea Venäjän omista valinnoista. Realisteina meidän on varauduttava pitkään ja vaikeaan suhteeseen eikä kiirehdittävä. Esimerkiksi pakotteiden purkaminen voi tapahtua vain osana kestävää järjestelyä ja vastineeksi konkreettisista Venäjän toimista.

Vuoropuhelu ja voima eivät ole vastakohtia. Uskottava diplomatia tarvitsee tuekseen yhtenäisen ja vahvan Euroopan. Olemme valmiita puhumaan, kun puhuminen palvelee rauhaa. Keskustelua ei pidä torjua periaatteesta. Mutta olemme valmiita lisäämään painetta niin kauan kuin Venäjä valitsee sodan.

Hyvät kuulijat,

Kahdenvälisestä suhteestamme totesimme kevään ajankohtaisselonteossa seuraavaa: "Suomi tarkastelee Venäjä-yhteyksien tulevaisuutta, myös yhdessä kumppaniensa kanssa. Jossakin vaiheessa tulee tarkastella poliittisen tason yhteyksien avaamisen tarvetta. Paluuta vanhaan kahdenväliseen suhteeseen ei kuitenkaan ole."

Ja tarkastellaanpa, mikä on muuttunut, perustavanlaatuisesti. Me olemme nyt Natossa. Meille on selvää, että tämä muutos johtui Venäjän omista toimista, sen hyökkäyssodasta. Se, miten Kremlissä tämä ymmärretään, jää nähtäväksi, kun joskus kahdenvälistä yhteyttä avataan. Uskaltaisin väittää, että siellä ei peiliin ole katsottu. Tähänkin meidän on hyvä varautua. Mutta toistan: Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perusta on aina ollut turvata kansakuntamme itsenäisyys ja oikeus tehdä omia päätöksiä - ja oman päätöksen myös teimme, omista tarpeistamme lähtien, suomalaisten turvallisuuden etusijalle asettaen.

Meillä on 1300 kilometriä rajaa Venäjän kanssa. Se tarkoittaa sitä, että meillä on pitkä raja sellaisen valtion kanssa, jonka EU ja Nato ovat määritelleet merkittävimmäksi ja suorimmaksi uhaksi turvallisuudelle, rauhalle ja vakaudelle.

Ja on selvää, että suomalaisten, EU:n ja Naton turvallisuuden tulemme asettamaan etusijalle jatkossakin. Pidämme huolta puolustuskyvystämme, pitkäjänteisesti ja kokonaisuutena, turvallisuusympäristön vaatimuksiin vastaten. Pidämme huolta rajastamme ja sen vakaudesta.

Mutta samaan aikaan meillä on sama raja naapurissamme sijaitsevan Venäjän kanssa. Siksi olen pitänyt tärkeänä, että ylläpidämme edelleen diplomaattisia suhteita suurlähetystöjemme välityksellä. Samoin sitä, että rajan yhteydet käytännön tasolla toimivat.

Uskoisin, että Suomen ja Venäjän suhteiden tulevaisuutta kuvaa osittainen sitaatti aivan toisesta ajasta, Paasikiven YYA-radiopuheesta. Pahoittelen, että teen väkivaltaa alkuperäiselle puhujalle lopettaen sitaatin kesken lauseen. "Menneisyyttä tulee kunnioittaa mutta uusissa historiallisissa oloissa vanhasta kiinni pitäminen ja tavassa eläminen voi johtaa huonoihin tuloksiin. Uusissa oloissa on löydettävä uusi menettely ongelmien ratkaisemiseksi". Eli: kun kahdenvälisen Venäjä-suhteemme avaamisen aika tulee, se tapahtuu uusissa oloissa, uudessa tilanteessa. Paluuta vanhaan ei tässäkään ole.

Hyvät kuulijat,

Palataan Eurooppaan.

Turvallisuus ei kuitenkaan synny strategiapapereista. Euroopan on rakennettava konkreettista puolustuskykyä.

Tässä on edetty. Euroopan tavoitteena on nostaa puolustusvalmiutensa uudelle tasolle vuoteen 2030 mennessä. Puolustusteollista kapasiteettia kasvatetaan, yhteisiä hankintoja lisätään, sotilaallista liikkuvuutta parannetaan ja itäisen sivustan puolustusta vahvistetaan. Kehitys ei ole aina ollut niin ripeää kuin toivoisimme, mutta kehitystä on kiistatta tapahtunut nopeammin kuin moni kenties uskoi.

Unioni, jonka ei pitänyt puuttua puolustukseen lainkaan, on käynnistänyt satojen miljardien rahoitusjärjestelyt. Ammustuotannon kapasiteetti on moninkertaistunut muutamassa vuodessa. Tänä vuonna Eurooppa pystyy tuottamaan jo 2 miljoonaa tykkiammusta vuodessa, kun vielä muutama vuosi sitten luku pyöri joidenkin satojen tuhansien paikkeilla. Puolustusteollisuudessa syntyy työpaikkoja nopeimmin sitten kylmän sodan.

Suomi on ollut tässä työssä aktiivinen. Eastern Flank -aloitteemme, ilma- ja ohjuspuolustus, droonien torjunta ja sotilaallinen liikkuvuus ovat käytännön asioita, joissa Euroopan pitää edetä. EU:n puolustusvalmiuden tiekartassa Eastern Flank Watch, eli itäisen laidan turvallisuutta vahvista puolustusaloite, on yksi unionin neljästä yhteisestä lippulaivahankkeesta.

Tässä yhteydessä tuon muutaman muunkin esimerkin aloitteellisuudestamme EU-politiikassa.

Isännöin tulevana maanantaina Rovaniemellä EU-johtajien arktista huippukokousta. Tavoitteeni on nostaa arktinen alue nykyistä vahvemmin koko Euroopan agendalle.

Arktinen ei ole vain pohjoisten maiden asia eikä muusta maailmasta irrallinen yhteistyön saareke.

Suomen ja Venäjän välinen raja on samalla Euroopan unionin arktinen raja. Pohjoisessa kohtaavat sotilaallinen turvallisuus, kriittiset mineraalit, merireitit, energia, avaruus, tietoliikenneyhteydet ja suurvaltakilpailu.

Kun Suomessa ymmärrämme Välimeren turvallisuuden ja Afrikan kehityksen eurooppalaisiksi kysymyksiksi, on yhtä perusteltua odottaa, että koko Eurooppa ymmärtää arktisen alueen merkityksen.

Jo kaksi vuotta sitten sain vieraakseni Saariselälle Lappiin Italian pääministeri Melonin ja Kreikan pääministeri Mitsotákisin keskustelemaan kanssamme maanosamme kohtalonkysymyksistä ja rakentamaan yhteisymmärrystä pohjoisen ja etelän välillä. Tätä työtä tarvitaan jatkossakin.

Hyvät kuulijat,

Nato on jatkossakin Euroopan yhteisen puolustuksen perusta.

Suomen näkökulmasta vahvempi Eurooppa ja vahva transatlanttinen suhde eivät ole vaihtoehtoja toisilleen vaan toisiaan täydentäviä tavoitteita.

EU:n tehtävä on käyttää omia vahvuuksiaan: kasvattaa puolustusteollista kapasiteettia, mahdollistaa yhteisiä hankintoja, vahvistaa infrastruktuuria ja kriittisiä toimitusketjuja sekä käyttää sisämarkkinoiden voimaa.

Nykyiset pullonkaulat tiedetään hyvin. Markkinat ovat pirstoutuneet, kansallisia erityisvaatimuksia on liikaa ja tuotanto kasvaa liian hitaasti. Euroopassa käytetään yhä liian monia keskenään yhteensopimattomia järjestelmiä. Se ei ole tehokasta puolustusta vaan voimavarojen tuhlausta.

Tämä tuo meidät Euroopan unionin seuraavaan monivuotiseen rahoituskehykseen.

Budjettikeskustelu kuulostaa tekniseltä. Todellisuudessa budjetti kertoo juhlapuheita paremmin, mitä pidämme tärkeänä.

Komissio on esittänyt lähes kahden biljoonan euron budjettia vuosille 2028-2034. Suomen linja on selvä: kokonaisuuden on pienennyttävä komission esityksestä, mutta samalla budjetin painopisteitä on muutettava.

Jos turvallisuusympäristö on muuttunut perustavanlaatuisesti, myös budjetin rakenteen on muututtava. Tarvitsemme enemmän panostuksia turvallisuuteen ja puolustukseen, tutkimukseen, innovaatioihin ja kilpailukykyyn. Tämä tarkoittaa, ettei kaikkea vanhaa voida jatkaa tai kasvattaa entiseen tapaan.

Eurooppa ei voi vastata jokaiseen ongelmaan uudella rahastolla tai yhteisellä velalla. Poliittisten johtajien tehtävä on priorisoida ja käyttää yhteiset varat siellä, missä niillä syntyy todellista eurooppalaista lisäarvoa.

Euroopan toimintakyky riippuu myös ennen kaikkea sen taloudellisesta voimasta.

Ilman kilpailukykyistä taloutta ei ole vahvaa turvallisuuspolitiikkaa eikä kestävää hyvinvointia.

Euroopan ongelmat ovat tuttuja. Tuottavuus kasvaa liian hitaasti. Investoinnit ja yritysten kasvurahoitus jäävät jälkeen Yhdysvalloista. Sisämarkkinoilla on edelleen liikaa kansallisia esteitä. Sääntelyä on kertynyt liikaa, ja monissa avainteknologioissa olemme takamatkalla.

Vastaus ei voi olla kansallisten valtiontukien kilpailu, jossa suurimmat jäsenmaat tukevat omia yrityksiään ja sisämarkkinat pirstoutuvat entisestään.

Otan yhden esimerkin, joka jokaisen suomalaisen on hyvä tietää. Sisämarkkinoiden jäljellä olevat esteet vastaavat tavarakaupassa noin neljänkymmenen prosentin tullia ja palveluissa vielä selvästi korkeampaa. Me olemme siis EU:ssa rakentaneet vapaakauppaa ulospäin, mutta jättäneet sisäisiä tulleja voimaan. Tämä käy kalliiksi nimenomaan pienelle ja avoimelle taloudelle kuten Suomelle, jonka kotimarkkina on liian pieni kunnianhimoisille yrityksille.

Tarvitsemme enemmän Eurooppaa siellä, missä yhteinen tekeminen tuottaa voimaa: aidommat sisämarkkinat, toimivat pääomamarkkinat, enemmän tutkimusta ja innovaatioita sekä vahvempaa kauppapolitiikkaa.

Samaan hengenvetoon on todettava, että meillä on jo maailmanluokan osaamista ja suuria mahdollisuuksia esimerkiksi kvanttiteknologiassa, satelliiteissa, puhtaassa energiassa sekä ydinvoimassa. Tulevaisuutemme on siis valoisa, kunhan pelaamme korttimme oikein. Teknologisesti kyvykäs ja taloudellisesti vahva Eurooppa on myös turvallisempi Eurooppa.

Meidän on saatava eurooppalaisten säästöt rahoittamaan eurooppalaisia yrityksiä ja teknologisia menestystarinoita amerikkalaisten sijaan. Samalla Euroopan on rakennettava uusia kumppanuuksia maailmassa. Kauppasopimukset Mercosurin ja Intian kanssa ovat paitsi taloudellisia myös geopoliittisia ratkaisuja aikana, jolloin protektionismi lisääntyy.

Euroopan pitää olla riittävän vahva puolustamaan etujaan ja riittävän itsevarma pysyäkseen avoimena maailmalle.

Vielä yksi Euroopan turvallisuuden kannalta ratkaiseva kysymys on laajentuminen.

Venäjän hyökkäyssota osoitti, ettei laajentuminen ole vain unionin sisäinen hallinnollinen prosessi. Se on turvallisuuspolitiikkaa.

Ukrainan ja Moldovan jäsenyysneuvotteluissa on tänä vuonna päästy konkreettisesti eteenpäin. Jäsenyyden ehtoja ei pidä alentaa eikä oikeusvaltioperiaatteesta tinkiä. Mutta kun ehdokasmaa täyttää ehdot, myös EU:n on pystyttävä etenemään.

Ukrainan tulevaisuus kuuluu Euroopan unioniin.

Ukrainan, Moldovan ja Länsi-Balkanin maiden jäsenyys tekee Euroopasta vahvemman. Mutta se merkitsee myös sitä, että Euroopan unionin on muututtava.

Laajentuva unioni ei voi olla täysin samanlainen kuin nykyinen unioni.

Laajentumisen rinnalla meidän on uudistettava unionin päätöksentekoa erityisesti ulkopolitiikassa. Yli 30 jäsenmaan Eurooppa ei voi toimia niin, että yhteinen etu pysähtyy jatkuvasti yhden jäsenmaan veto-oikeuteen tai kahdenväliseen kiistaan.

Jos emme uudista unionia, vaarana on, että se kasvaa suuremmaksi mutta muuttuu samalla heikommaksi.

Suomen tavoite ei ole vain suurempi Euroopan unioni. Suomen tavoite on vahvempi Euroopan unioni. Siksi laajentumisen ja uudistumisen on kuljettava käsi kädessä.

Usein kysytään, millaista Eurooppaa Suomi haluaa rakentaa.

Vastaukseni on yksinkertainen. Haluamme rakentaa Eurooppaa, joka on turvallinen, vapaa ja toimintakykyinen. Eurooppaa, joka pystyy puolustamaan itseään. Eurooppaa, joka kykenee luomaan kasvua ja hyvinvointia.

Eurooppaa, joka on teknologian kehittäjä eikä vain muiden kehittämän teknologian käyttäjä. Ja ennen kaikkea Eurooppaa, joka pitää kiinni demokratiasta, oikeusvaltiosta ja ihmisten vapaudesta tehdä omat valintansa.

Tätä Eurooppaa Suomi haluaa vahvistaa.

Haluan, että eurooppalaiset, eli myös suomalaiset, voivat myös tulevina vuosikymmeninä elää turvallisissa, vauraissa ja vapaissa yhteiskunnissa.

Hyvät kuulijat,

Euroopan toimintakykyä eivät koettele vain ulkoiset uhat.

Meidän on tunnistettava myös sisäiset haasteemme.

Monissa Euroopan maissa näemme kasvavaa turhautumista politiikkaan, epäluottamusta instituutioihin sekä yhteiskunnallista polarisaatiota. Tämä näkyy eri puolilla Eurooppaa erilaisten äärisuuntien kannatuksen kasvuna.

Näihin ilmiöihin ei vastata leimaamalla ihmisten huolia vääriksi. Niihin vastataan ratkaisemalla ongelmia, jotka huolia aiheuttavat.

Ihmiset odottavat turvallisuutta, mahdollisuuksia, työtä, hallittua muuttoliikettä ja uskoa siihen, että heidän lapsillaan on parempi tulevaisuus. Jos demokraattinen järjestelmä ei kykene vastaamaan näihin odotuksiin, luottamus heikkenee.

Siksi Euroopan kilpailukyky, turvallisuus ja päätöksentekokyky eivät ole vain taloudellisia tai hallinnollisia kysymyksiä. Ne ovat myös demokratian kysymyksiä.

Demokraattisen järjestelmän on kyettävä vastaamaan kansalaisten odotuksiin. Sen uskottavuus perustuu viime kädessä kykyyn tehdä päätöksiä ja tuottaa konkreettisia tuloksia.

Euroopan yhtenäisyys ei säily itsestään. Se on ansaittava uudelleen jokaisena päivänä kansalaisten luottamuksen kautta.

Hyvät kuulijat,

Kaikkia näitä kysymyksiä yhdistää sama asia.

Turvallisuuspolitiikkaa, talouspolitiikkaa, kauppapolitiikkaa ja energiapolitiikkaa ei voi enää erottaa toisistaan. Tästä lähdin myös puheeni alussa liikkeelle. Kyse on suvereniteetistamme.

Puolustusteollisuus on kilpailukykyä. Energia on turvallisuutta. Teknologia on geopoliittista vaikutusvaltaa. Kauppasopimukset ovat strategisia kumppanuuksia. EU:n budjetti on turvallisuuspolitiikkaa.

Tämä vaatii myös Suomelta aktiivista otetta.

Meidän ei pidä odottaa, millaiseksi Eurooppa muiden päätöksillä muodostuu. Suomen pitää vaikuttaa siihen itse.

Olemme EU:n ulkorajavaltio, pohjoinen ja arktinen maa, teknologiatalous ja sotilaallisesti vahva Nato-maa. Meillä on kokemusta asioista, joista moni muu eurooppalainen maa joutuu vasta nyt oppimaan: huoltovarmuudesta, kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta, yhteiskunnan kriisinkestävyydestä ja Venäjän kanssa elämisestä.

Siksi Suomella on tässä Euroopan murroksessa kokoamme suurempi mahdollisuus vaikuttaa.

Paasikiven ajatteluun kuului kyky nähdä maailma sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin toivoisimme sen olevan.

Tämä realismi ei tarkoita passiivista sopeutumista. Se tarkoittaa tosiasioista johdettua toimintaa.

Meidän on tunnistettava uhat oikein. Rakennettava omaa voimaamme. Pidettävä liittolaisemme lähellä. Huolehdittava taloudellisesta perustastamme. Ja oltava valmiita puolustamaan niitä arvoja ja etuja, joiden varaan eurooppalainen yhteiskuntamme rakentuu.

Suomen tehtävä ei ole seurata Euroopan muutosta sivusta. Suomen tehtävä on olla sitä tekemässä.

Kiitos.